• 1
    Kuiva iho

    Ihon kuivuus on yleinen ongelma, jota ilmenee useimmilla ihmisillä silloin tällöin. Etenkin talvella raaka, kylmä ulkoilma sekä kuiva sisäilma kuivattavat ihoa huomattavasti. Myös aurinko, vesi ja kuumuus kuivattavat ihoa. Kuiva iho saattaa tuntua epämiellyttävältä ja hankalalta, ja pahimmassa tapauksessa iho hilseilee, kutiaa ja kiristää. Lisäksi se on iso riski erilaisten ihosairauksien, kuten ekseeman, kehittymiselle. Siksi on erittäin tärkeää antaa iholle parhaat mahdolliset edellytykset, mieluiten ympäri vuoden. Ratkaisu voi olla niinkin yksinkertainen kuin kosteuttavan ihovoiteen levittäminen. Iho on terveydellemme elintärkeä.

  • 2
    Ihon tehtävät

    Ilman ja ympäristön lisäksi on monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat ihon vointiin. Perintötekijöillä on iso rooli, mutta niin on myös ravinnolla, unella, stressillä ja tupakoinnilla. Iho on elimistön suurin elin, ja sillä on monia elintärkeitä tehtäviä. Se esimerkiksi:

    • suojaa infektioilta 

    • säätelee kehon lämpötilaa 

    • suojelee kuivumiselta säilömällä kosteutta ja säätelemällä nestetasapainoa

    • tuottaa D-vitamiinia  

    • toimii tuntoelimenä. 

    Iho on siis mukana useissa monimutkaisissa prosesseissa, jotka ovat ratkaisevia yleisen hyvinvoinnin kannalta. Vaikka eri ihotyypeillä on aina samat perustehtävät, niiden hyvinvointi edellyttää suurella todennäköisyydellä erilaista huolenpitoa.

  • 3
    Hyvä pehmentäjä!

    Ihonhoidon tulee perustua ihotyyppiin ja sen vaatimuksiin. Iho voi olla:

    • erittäin kuiva

    • erittäin rasvainen

    • ongelmaton

    • erityisen herkkä ja altis allergioille

    • vastustuskykyinen ja kestävä.

    Ihon vointi voi myös muuttua vuosien saatossa ja vuodenaikojen takia, joten kannattaa olla tarkkana. Jos ihosi tarpeisiin sopivien tuotteiden löytyminen on vaikeaa, kannattaa kokeilla hellävaraista ihovoidetta, joka sopii useimmille ihotyypeille. Esimerkiksi Dove Silky -vartalovoide. Luonnollisten ravintoaineiden ansiosta voide on hellävarainen, ja tuote on erittäin pidetty. Ihotyypistä riippumatta. Eteeristen öljyjen avulla se tekee kuivasta ihosta nopeasti pehmeän, kosteutetun ja silkinsileän. Parhaan tuloksen saavutat käyttämällä tuotetta päivittäin, mieluimmin heti suihkun jälkeen. Silloin ihohuokoset ovat avoimimmillaan ja ottavat kosteuttavan ja pehmentävän voiteen hyvin vastaan. Kosteus, jos mikä, saa useimmat ihotyypit voimaan hyvin! Älä kuitenkaan odota niin kauan, että iho tuntuu kuivalta ja kireältä, vaan toimi ennakoivasti ja ota tavaksi voidella ja kosteuttaa iho päivittäin. Tästä iho kiittää.

  • 4

    Sama voide vartalolle ja kasvoille?

    Tavallisen ihovoiteen käyttäminen kasvoille on harvoin hyvä idea. Syitä tähän on monia, mutta ennen kaikkea öljyjen, eteeristen öljyjen ja uutteiden koostumus on vartalovoiteissa erilainen kuin kasvovoiteissa. Lisäksi kasvojen iho on paljon herkempi kuin muualla kehossa. Tavallisessa ihovoiteessa onkin usein huomattavasti voimakkaampi tuoksu, ja monessa tapauksessa siitä puuttuvat erityiset ainesosat, joita useimmissa kasvovoiteissa on. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vartalon iho on huomattavasti karkeampi ja sen tarpeet ovat erilaiset. Mistä siis pidätkin, osta aina yksi voidevartalolle ja toinen kasvoille.